Kustaava tuini tommott kyynäspääläs ämäntä kylkke ja sano:
»Älkkä sanoka, älkkä sanoka.»
Ei ämänt sitt sanonukka, mutt kun tälläs Leenall vaan kärityst tuappi ja Leena sanos »hyväst» ja läks.
Alma oi koko ajan kuutellu ämänän keskustelu Leenan kans. Lempi ja Hilma oliva' kamaris ja neulosi' siäll jotta. Sitt Alma men kamari ja ol niin tavattoma ilose näköne ja sanos Lempit:
»Tiäräk tee ett mää ole sitt ilone naapurin Kallen pääll ja sun pääll ja kaikkitten pääll, ja kyll se vaan totten kei, ett kun kyynelin kylvetä, nii iloll niitetä.»
Sitt Alma mene tuppan taas ja o sitt nii ilose näköne, ja Hilma ja Lempi ompeleva vaa, mutt hee ruppeva funterama ett mitä merkilist siäll tuvass o mahtanut tapattu, ku Alma noi iloseks o muuttun. Mutt siin samas tule naapurin tytär, se Iittar, talo ja tule suarastas flikkajen tykö sinn' kamari. Henell on kaks kuuma nisust kakku ja hän plotta nee' pööräll ja sano:
»Siin o lämmyst leippä.»
»No kiitoksi paljo vaa», sanos Lempi, »mutt mitäs teitill ny' taas muuten kuulu.»
Sitt Iittar lyä kessiäs yhte ja ruppe naura hörköttämä oikke isoll äänell. »Me ole sitt nauranu ja pitittäny meijän Kallet koko peevän, ku hä ol tälläny uure jakkus poviplakkari sen preivi, ja kun Kaapoll ol sillo juur piparkakku suus, ku hä sen preivi suuhusas likist ja sitt se preiv oi ruvenu' simmosell piparkakun haisema ja hiire oli nakertanu' sen preivin kaikk piäniks kappaliks ja oli räpiny' sen Kalle vanhan puariverkase jaku siit plakkarin kohralt.»
»Älä ny erinomassi juttel», sanos Lempi, »mitäs Kallu sitt sanos?»