Sill'aikka ku isänt siin o hääränny' kerjäläisen kans, nii Alma onkin pannu ne' paperpussi' ku henen knyytisäs oli, ja se markk on pivon pohjas, ja sitt hä mene sinn ovesuuhu se äijän tykö ja sanos:
»Kosk tee ole Lottan pappa, nii mää annan teili tää marka, ostaka sill mikstuura ja hokmannin troppi sekasi ja täsä pussis on tämmössi piäni joulleippi, viäkkä nää' kans henell.»
»No voi Jumal armattakkon tota last», sano äij ja ruppe niiskuttama ja parkuma.
Sitt hä ott lakkis muurin trappult ja läks pois. Ei Alma puhu yhtikäs mittä, mutt hä ajattele senttä ittekses:
»Mahroks se ollakka mikkä lait raha, ku se toi äijänkin parkuman tälläs.»
Vähä ajan päräst tul naapuri Leena hakeman kärityst. Ämänt käske Leena istuma ja ruppe henell kaffe keittämä. Hee jutteleva' siin sitt yht ja toist Leenan kans. Mutt sitt ämänt sanos:
»Tämmötti joulaikan käy niit kerjäläissi niin kovin paljo.»
»Nii, sanokas muut», sano Leena, »meilläki ol äskö juur simmone vaivane rättäkitti.»
»Ek sää sitä tuntenu?» sanos ämänt.
»Ei, mutt kyll mää luule, ett se ol jotta meijän Kaapo sukulaissi, kosk Kaapo näytt nii suruliselt ja men ja pyys isänält palkkatas ulos koko marka ja sitt hä näkys see sill äijäll antavas.»