Sitt tule tyhtapp. Isänt sano simmott:
»Jaa, joul o ny' sitt menny ja ei ol änä muut kun tyhtapp ja jolle' tee usk mu sanatan, niin kattokan tänäpän ku ruppe hämärtämä, nii sitt tule viimisen kerra jouläiji.»
»No ämmi ne' tähä saakk ova olle», sano Hessu.
»Jaa mutt nyy ne muuttuva äijiks.»
Ja ku sitt tul hämärä aik, niin porsto rupesikin taas kolisema simmott ette ollu viäl ennen kolissun ja ku ovi aukentus, tul siält elefantt ensmäseks sisäll ja tömist ja hakkas nokallas permanto. Sitt tul simmonen ku ol kakstoist kuivanu vihta kaulas, simmost ku ol jo pirti akkonast ulos paiskattu, ja simmonen ku ol nuarittu munt kertta ympärs ja siin killus sitt kaikelaissi tynnärin tapei ja hanoi. Sitt simmonen ku ol tyhji lekkerei ja leilei seljäs ja simmonen ku ol tyhji potui prakkaleis, joka prakkalis ol pottu. Ja sitt rupes tulema simmost kirjava joukko, niinkon pussi suust ja niit ol sitt niin palj ett meijä suur tupa ol niin täynn ku seisoma mahtus. Sitt ku nee oli' siin tarppeks seikaloinu ja vihrelly' toinen toissias ja kilistelly ja kalistellu niit tyhji kamssujas, läksi ne' taas ulos menemä samas järjestykses, ku ne' tuliva, elefantt erell taas. Ku ne oliva lehteny, niin tupa ol niinkö sikalätt, munelt äijält oli' parra heltiny ja munt tynnärintappi ja hana löyretti siält kuivaneitte vihralehtie joukost. Sitt piikoill ol kova juaksemine, heitin täytys kaikk hakke ympärs paikkakuntta ja sovitell, ett mikä mihenkin tynnäri ja hana sopis.
Isänt ol siin kohinas kans tuppan tullu ja hää sanosiki, sitt ku ne tyhtapi jouläijä oli lähtene:
»Nii, joul o ny' sitt taas ollu ja menny ja pare onki ett tule oikke härkviikko vasta. Ei tämmöst kohina ny änä kauveman kestäsis.»
Ja kyll se simmotti oliki, ett simmose vakavamma' toivosi joulust loppu sen tavattoman touhu ja tohinan tähren ku sillo ol, mutt taas nuare ja vilkasluantosemma oli vähä harmisas ja sanosikki:
»Kyll joul viäl liki o, mutt se o vaa vähän pahall puall».