»Niin kyll sä sen kiikuttaja saaski määrätä, ku me tyät tee», sanos
Kustava.
»No Kustava ruppe ny sitt hakkama liha fiiniks, Lempi sipulei kuarima,
Hilma saa piänentä' pippuri ja Mari hakka sitt kuivi korpui fiiniks.
Sitt yks korttel oikke hyvä sakkja kerma kans».
No see kävi niinkon tuli ja leimaus, kun kaikk ne oli' tehty.
»No mitäs ny' tehrä, ny' kokk saa asja halttusas», sanos Kustava. Sitt
Alma otta kruukkuse fari ja sekotta joka lai heijä aineitas.
»Niit paisteta sitt niinkon pannkakui vaa», sanos Alma.
Siit tul sitt niit mitä pitiki, niit korletei. Mutt ei he sitt senttä mittä muit erikoissi ruakki laittane' ku mitä joulupyhinäki ol.
* * * * *
»Tämmösis joulaikasis askareis on tää aik menny», pruukas Marku ämänt sano, »ette tyä ol mittä haavoi saanu», ja simmotti samall tavall see mene ain Lopjasse' saakk. Joulämmi tul melkke joka ehto suuris ja pienis joukois, tansasi vähän permanoll ja läksi' pois. Jos joku sattus heit menemä vähän kajoma, niin kyll see joulämm vaan koht köppins kans löi, ei see surku tullu, nii ett kiitt ett pois pääs.
Tämmöst se ol tää loppujoul ku alkujoulki. Nuare' kävivä' toinen toistes tykö vuaro jälkke, ja isänä ja ämänä' kävi' kans toinen toises tykö siilon ku simmott pasas. Sitt tule Loppjaspyhä, ja se o simmonen ku muukkin pyhä, see mene kirkkon kun tahto ja se mene kylän kun tahto, see jua viina ku ol, se ol ilman kunne ollu.
Loppjase jelkkenen peev se o viäl ikä simmone joulun pualvelje, ja se nimi o hiivaknuutt. Siilo ei ol oikke viäl alotettu niit torellissi töitten teoi. Mutt jokane ottava luuran kettesäs ja ruppeva sitä muju permanoll kassan käväsemä, ja sitt ne viätti sikalätti. Sen pit sitt hyvä onne antama sioill. Nii ja rahklakk o vähä simmone samalaine, mutt viälki huanomp. Tynnäreist kuristetta viimese' sahtintilka ja syärän kaikk kakunkanna' ku joulaikan on kokounnu ja kuristetta viinpulloist kans kaikk viimeset tilka' pois, ja tohtor Poteljus muutta pois paikkakunnilt, niinkö Juhani-faar pruukas sano.