»Tee' saisi faar luutti meijä uuni», sanos Mari.
»Kyllä minä sen luurin ja sinä olet juuri ylimäinen tohon uuninluuraksi. Sirota sinä vaa uuniluura nokka. Sitte tulee arvotuskin totten käymä: Must pässi mene pihatto, ja aja kaikk punase lamppa ulos.»
Se Mari ol kans vähä simmone must, ku hänt Mustaks-Maijaks sanokkin pruukatti. Faar men istuma sitt sinn pöörä viären penkill. Mutt Mari sitt tuinas tytärt ja sanos:
»Tommone ijankaikkinen toho nyt taas tul, ette saa laitas tyätäs tehryks.»
»Misäs teijä lapse ny ova?» sanos faar. Sillo se Mari töykäs uuni luura vesiämpäri, juaks ulos ja huus ett:
»Kakara', kakara', tulkkas sisäll. Se hull äij on taas siäll, kyll se taas neuvo teill kaike mailman konsti.»
Mari ei tiäny, ett faar tään kuul, ja faar taas tykkäs paha, ku hä hänt hulluks äijäks sanos.
Mari luutis uuni vaa, nii ett hiile' priiskus. Faarin konteiski men muutampi. Sitt lapse' kerkisi' sisäll. Niit oi nel, viis punaposkist flikka ja poikka. Ne oli' siäll liukkumas. Nii sitt lapse' kysysivä faarilt:
»Tiäräks te faar, ett ny tule joul?»
»Niin tule, mutte te tiär, kuin pia se tule, mutt mää tiärän, kuin kauka se ny o.»