»Voi kamala», sano Alma ja men ja plättäs Hessut selkkä, »muistaks sä sitä, ku mä aapee puustavi oli lukemas sun kotonas, se Hyllylä Leenan tykö, ku ny jo on kualu. Ja ku hä murhettus sitä, ette meijä Hessust vaa tulsis juoppot, ja ku mää keski hent rukolema Jumala Hessun pualest, ette Hessu ruppeis vaa juama, nii sillo Leena rupes parkuma.»
Hessu nost sillon pääs ylös ja sanos:
»Voi voi, kyll toll meijä Almall o hyvä muist, se muista ihan kaikk syntymästäs saakk.»
»O nähny' kans vissi iha syntymäst saakk», sanos sihe Lempi.
»No tiätyst mää syntymäst saakka nähny ole, em mää nii ol, kun katinpoja, ku vast yhreksä vuarokautt jälkke syntymistäs näkemä ruppeva.»
No Hessu ruppe naurama hörköttämä ja sanos:
»Jaa, kyll määki ny muistan ku meijä mamm-vaina hänt tavama opett ja hää hänt taas rukolema juappotte erest. Heill tul ain simmost pikkast riitta ja ku mamm-vaina sano: 'ii sano ii', nii Alma tälläs vasta, ette ii san mittä.»
Sitt Alma suuttus, juaks Hessun tykö, ott hänt konteist kii ja Hessu putos permanoll.
»Kyll sää oles se ainane Hessu-hassu Halikost.»
Sitt isänt kuul sen kolinan kamari. Nii isänt tul tuppa ja sanos: