»Ruppet ny jo kyntteli tytyttämä.»
Mari hak sitt se laatikon ku flika oli' tälläny oortninki niin pal, ett joka akkonall tällättin kaks. Hää ott ne' kyntteljala' sitt ku henell ol neuvottu, kummott ne kuulusi ja tälläs salin peräkamarin kumppaskin kaks, sali itte' kahreksa, porstuakamarin kaks, tupakamarin kaks ja tuppan kahreksan kolmhaarast.
Ny sano Mari:
»Ny o niinkon taiva ilos ja pää penki all, mutt oliki simmonen puhe, ett see ku joulaamun jää pois kirkost, see saa juara' kaffett niin pal ku halutta.
»No jua ny vaa, laps kult», sanos ämänt, »niin pal kun pannust tule, ja kun pannust loppu, pist uutt kiahuma.»
Mari nappa pannusankast kii, viä sen pööräll ja mene ite viäre istuma ja ruppe rähkimä ja sano:
»Ny mull o yhtaikka joul ja päässjäne. Em mä ol ikä viäl tämmöses paikka palvell, ett mä olsin kaffett tarppeks saanu», meinas Mari.
»Mamm ketk tun kolppu kant tyämä ja antama Hettull kant», sanos sillo
Minne.
»Em mää jois kaffett, vaikk kaffe jois muu», sanos Hessu.
»Ek tä punttikan titt änä jua?» sano Minne.