»Mikä siin mahta oli, ett mää ole niinku mää olsin pyärpää?»
»No mää ole samalaine», sano Hessu.
Mari vilkase vähä ämänttä ja o nii viakka näköne. Mutt ämänt täristä salapitten päätäs Marin puall, ett hää ymmärtä hilja oll.
»No men' sä, Alma, sinn' kamari ny vaa, siäll kamarin tuapis o sahti.» Mutt sitt ne' siin tuvas ne juava nii, kaikki janotta vaa niin tavattomast. Lempi ja Hilma ei ol yhtikä viäl sahti maistanu. Heitill on kyll kans jano, mutt Lempi otta pläkkisen kannu ja mene kellarist tuama sahti itteläs ja Hilmall.
»Tääll o sahti pual ämpäri viäl», huutta Mari.
»Juas sää sitä Hessus kans vaa, kosk tee' se simmoseks oles klotanne.»
»Nii eilä mää se jo tiäsi ett kalj tiättä huamen jotta», sano Kustaava.
»Nii, no sentähre es sää ol' sitä ollenka maistanukka.»
No sill kaljall o ny ollu' simmonen tiato, ett ny ova' sitt kaikk tavalises plenskas, kukk sitä ova juane. Ny ne miähe laskeva ittes pitkäks olkkitten pääll, ja Mari ja Kustava lehtevä' pualpeeväkarjall. Lempi ja Hilma kuariva' sitt peruni, niist laitetan protti, ja Alman täytty sitt vaan kiikutta' kamaris, ei hän pääs tänäpä ollenkan toiste joukko. Siäll hä ny istukin pöörä viäres, kiikutta jalalas, mutt kirjotta samall preivi kans. Mutt sitt kun kell o jo tommottin kolmen paikoill, nii Matt sano:
»Menes sää, Lempi, ny vähän kiikuttama, ett Alma päässe kans vähän toiste joukkon tuvan puall. Alma o saanukki jo preivis valmiks ja kirjotta päälkirjotust parhalas.»