— Vaan, veikkoset, kun se Pupulankin akka aamulla puputti, että hänelläkin olisi lapsi kastettavana, niin että enkö tästä saisi vielä sinnekin mennä?
Tämän kysymyksen kuultuaan toverit jo suuresti kummastelivat tätä kumminakäyntien paljoutta ja katsoivat ihmetellen kettuun, mutta antoivat kuitenkin hänen vielä mennä.
Kun kettu tuli tältä matkaltaan, jolla hän söi puhtaaksi molemmat voipytyt, kysyivät toverit:
— No mikäs sille Pupulan lapselle pantiin nimeksi?
Kettu vastasi maiskutellen suutaan:
— No tälle sentään pantiin jo hiukan ihmisellisempi nimi — ne pupulaiset ovat sentään parempaa väkeä. Tämän lapselle pantiin nimeksi Tyhjäpytty!
Silloin karhu ja susi eivät enää ymmärtäneet ketun lukuisia kumminakäyntejä, vaan, arvaten asian, hyökkäsivät ketun päälle ja antoivat hänelle sellaisen selkäsaunan, että hän sitä kauvan muisti.
Eläimet maailmanloppua paossa eli syömässä toinen toisiaan.
Putosipa kerran herne kanalle päähän ja hänelle oli silmänräpäyksessä selvää, että nyt tuli maailmanloppu. Hän sanoi sen sialle. Sika, hänen hyvä ja rauhallinen ystävänsä, röhkäsi aprikoimatta, että sehän oli selvää. Mutta mitäs sitte? röhkäsi hän jatkoksi.
— Ka lähdetään pakoon metsään.