Mutta ketun teki mieli toistakin voipyttyä ja hän ehdotti vähän ajan perästä:
— Kuulkaahan, kun se Siililänkin akka aamulla puhui, että heillä olisi lapsi ristittävänä, enkö minä saisi mennä heillekin kummiksi?
— No mene häntä, kun kerran puhui, kyllä me teemme tätä työtä kahdenkin, lausuivat karhu ja susi, jotka olivat näissä suhtein kovin pehmeäluontoisia.
No repo meni ja söi toisen voipytyn lopuilleen.
Kun hän tuli siltä matkalta kysyivät kumppanit:
— No mikä sille Siililän akan lapselle pantiin nimeksi?
Repo oli taaskin kuin olisi täyttänyt ikävän velvollisuuden ja lausui kohauttaen olkapäitään:
— Ka mikä sille Siililän lapselle nimeksi! Siilimö.
— No hyvä sekin, nimihän se on sekin, virkahtivat toiset ja painuivat työhönsä.
Mutta vähän ajan perästä juohtui ketulle mieleen, että sinne kummankin pytyn pohjaan oli jäänyt vielä vähän voita ja hän tahtoi mennä nekin syömään. Lausui hän siis: