Karhu nauroi sydämessään viisaudelleen, ja leikkasi riemuiten naatit nauriista sekä jätti miehelle tyvet. Mutta kun hän näki, että mies nosti tyvinä kauniita, valkoisia ja punaisia nauriita, jotka olivat aivan toista kuin raa'at naatit, vetäytyi hänen naamansa pitkää pitemmäksi, ja hän käsitti, ettei hänestä ole kenenkään kanssa noiden vieraiden elinkeinojen harjottajaksi.
Voipytyt ja kumminakäynnit.
Olivatpa karhu, susi ja kettu kerran jossain metsätyössä ja karhulla ja sudella oli kummallakin pytty voita eväinään, jotka he olivat jättäneet vähän matkan päähän pensaikkoon. Ketun teki mieli näitä voipyttyjä ja kun hänen ei suinkaan tehnyt mieli tehdä työtä, sanoi hän kumppaneilleen:
— Kuulkaahan, kuomat, kun minut on pyydetty kummiksi Sikalaan ja sinne minun pitäisi heti mennä.
— No mene häntä, kun kerran on pyydetty, kyllä me teemme tätä työtä tämän ajan kahdenkin.
No, kettu lähti ja söi matkallaan toisen voipytyn lopuilleen. Hänen tultuaan takaisin kysyivät kuomat:
— No mikä sille Sikalan lapselle pantiin nimeksi?
Kettu esiintyi niinkuin olisi täyttänyt hyvin vastenmielisen ja ikävän velvollisuuden ja lausui kohauttaen olkapäitään.
— Hmh, mikä sille Sikalan lapselle! Sikama!
— Hyväh, hyvä sekin! lausuivat toiset ja painuivat työhönsä.