Karhu arveli, että tyvet ovat aina paremmat ja ilmotti ottavansa ne.
No, kylvettiin ruis halmeeseen ja ruvettiin vuottamaan viljan valmistumista. Kun se valmistui, mentiin yhdessä halmeelle, jossa mies sanoi, että nyt hän erisin ottaa oman osansa, korret ja latvat, sitten karhu saisi ottaa omansa, tyvet. Karhu suostui siihen ja mies leikkautti viljan, panetti lyhteisiin ja kuljetutti pois. Kun oli jäänyt jälelle vain tyhjä sänki, sanoi hän karhulle:
— No nyt on siinä jälellä sinun osasi, ota se pois!
Karhu rupesi nyhtämään juuria, mutta ennenpitkää huomasikin, että hän oli tullut surkeasti petetyksi.
Mutta kun oli ollut puhe sellainen, niin ei voinut mitään, täytyi tyytyä vaan. Mutta toisella kertaa hän onkin viisaampi, arveli hän.
Toisella kertaa ilmotti hän kylvettäväksi nauriin.
— No mitkäs sinä sen sadosta tahdot osaksesi, tyvetkö vai latvat?
— Latvat, vastasi karhu empimättä.
Kun sitten nauris valmistui, vei mies karhun halmeelle ja sanoi:
— No, otahan nyt osuutesi, latvat, että minä saan sitten oman osuuteni, tyvet!