— Syödään nyt tuo sika. Se on muutenkin niin sikamainen, sanoi kettu.

— No, syödään.

No, syötiin sika, sen vastalauseista huolimatta.

Mutta sekään ei riittänyt.

— Mitäs nyt syödään?

— Tuo koira-roikale, osotti kettu,

No syötiin koira, ja sitten lehmä, ja vihdoin viimeksi kiekahteleva kukko.

Vaan eihän sitä niistäkään sellaisille vahvoille miehille kuin karhu ja susi kauvaksi ollut, piti taas ajatella lisän saamista.

— Nyt… nyt… nyt en tiedä, mitä nyt syödään, aprikoi kettu, joka pelkäsi joutuvansa nyt itse uhriksi. Mutta — minä ainakin syön itseni, mitä te toiset sitten tehnettekin, jatkoi hän ja käänsi äkkiä päänsä rintansa alle ja rupesi sitä kuin repimään.

— Ka sehän tuuma, sanoivat karhu ja susi ilostuen ja rupesivat rintojansa repimään.