Sentähden hän osottaa kissalle hukan vilkkavaa korvaa risukasasta, ja kissa kun näkee sen, töytää heti sitä kohti. Mutta sitä ei suden luonto kestä, vaan hän nähdessään kissan lähestyvän, syöksähtää äkkiä pois piilopaikastaan ja ryntää samaan puuhun, mihin karhu oli mennyt. Vaan tämä taas säikähdyttää karhun niin, että hän ryntää sieltä puustaan alas ja iskee sutta vastaan niin kovasti, että he putoavat molemmat sieltä alas. Ja siitä pudottua molemmat hirmuisella voimalla pakoon metsään, josta eivät suinkaan palaa takaisin.
Niin jäi ketulle ja kissalle koko suuri syömäpöytä ja ketun toivo päästä näiden suurten juhlain pääosakkaaksi toteutui.
Semmoinen satu se!
"Saarnamies".
Toisen kerran tuli kissan avulla petetyksi paitsi karhua ja sutta itse kettukin. Sen teki mies.
Hän istui joen rannalla ja pesi tuohia.
Tuli siihen karhu ja kysyi, että mitä sinä teet?
— Pesen karhun suolia, vastasi mies.
— Mitenkä sinä vanha mies olet karhun saanut?, kysyi karhu hämmästyen.
— En minä olekkaan, vaan minun apulaiseni Saarnamies, se sen sai, minä vain tässä pesen suolia.