— No, jos olisi tehdä tuo.
Ja mies otti suuren padan tervaa ja pikeä ja pani ne kiehumaan. Kun ne olivat kiehuneet sanoi hän peikolle:
— Pistä nyt partasi tuohon, elä kuitenkaan ihan juureen asti. Pidä siinä sitten sinnes, kunnes keitos jäähtyy — silloin vetäse ja partasi on kullanvärinen niinkuin minunkin.
— Hyvä on, lausui peikko, pisti partansa pataan ja rupesi sitä siinä pitämään. Piti, piti siinä, kunnes keitos jäähtyi, oikein kovaksi kävi. — Mies meni sillä välin pois.
Nyt vetäsi peikko parran pois padasta. Mutta eipä se lähtenytkään, oli tarttunut kovettuneesen pikeen. Nyki, nyki sitä, mutta turhaan.
Silloin huomasi peikko joutuneensa taas kerran petoksen esineeksi, mutta eipä hänen auttanut nytkään muu kuin ryhtyä entisin kiduttavin keinoin päästämään partaa pois kattilasta.
Peikko pyrkii sepän pajaan.
Erään kerran tahtoi peikko päästä sepän pajaan. Mutta hän oli jolloinkin tehnyt kiusaa sepälle ja tämä tahtoi kostaa: ei päästänyt häntä pajaan. Tai ei suorastaan kieltänyt, vaan teki hänelle seuraavan ehdotuksen:
— Katso; siinä keskellä ovea on pieni reikä. Jos olet oikea peikko, niin tule siitä sisään. Miks'et tulisi, tule!
Peikko yrittikin sitä konstia. Mutta oven taakse, sen pienen reiän kohdalle, seppä asetti pyssyn, jonka latasi puuluodeilla. Kun peikko yritti tulla siitä pienestä reijästä sisään, laukasi seppä pyssynsä ja peikko lensi puolenkymmenen sylen päähän selälleen sen panoksen voimasta.