— Sitä varten, että se, joka saa tinaa silmään, näkee näkemättömätkin, tulee tietämään kaikki.
— No valakaa, veikkoset, tinaa minunkin silmääni!
— Hyvin mielellämme.
Ja miehet valamaan tinaa peikon silmään. Työnsä tehtyään pötkivät he pois.
Mutta peikon silmä tuli tinasta sokeaksi ja sitäpaitsi tunsi hän hirveitä kipuja. Hän rupesi kovasti huutamaan ja kutsumaan miehiä. Mutta ne eivät tulleet. Peikon ei auttanut muu kuin tyytyä kohtaloonsa ja jäädä toissilmäksi.
Toisen kerran sattui hän, palatessaan eräältä elonkokoomisretkeltä, joutumaan yhteen matkaan erään miehen kera. Peikko kun oli lopulla ikäänsä tullut ylen ahneeksi, kiinnitti hän huomiota kaikkeen ja tahtoi saada ne omakseen.
Niinpä nytkin kulkiessa kun hän mitä näki, kysyi että mikä se tuo on ja pyysi saada ottaa sen. Mies tietysti antoi ottaa.
Tultiin erään heinähaasian luo ja peikko kysyi:
— Mikä se tuo on?
— Se on minun äitini pirta.