— Mikäs sinua, vanhus, vaivaa?
— Vaivaapahan se, että kun vouti määräsi, että jos en huomenna jaksa niittää hänen kanssaan yhdessä rinnassa, niin ajaa hän minut pois torpastani.
— No, elä hätäile, vanha mies, kyllä siitä selvitään. Tiedän sinut rehelliseksi mieheksi ja tahdon auttaa sinua. Tulen aamulla luoksesi ja pukeudun sinun vaatteisiisi ja lähden sijastasi voudin kera kilpailemaan niitossa.
Vanha torppari kiitti ja lupasi odottaa aamulla häntä.
Aamulla tuli pahamies torpparin luo, puki torpparin vaatteet päälleen ja meni sitten voudin luo heinänummelle.
— No, jokos olet valmis?, kysyi vouti kopeasti.
— Jo, vastasi pahamies ykskantaan.
— No, käydään sitten.
— Käydään vain.
Ja niin käytiin niittämään kilpaa, vouti ja torpparin sijassa oleva pahamies. Vouti niitti parhaansa mukaan toivoen voivansa jo ensi saroilla kumppaninsa väsyttää. Mutta tämäpä ei väsynytkään, pysyi aivan yhdessä rinnassa hänen kerallaan, pyrkipä edellekin menemään. Tämähän kummaa, ajatteli vouti ja paransi vauhtia. Mutta kumppani pysyi yhä edelleen hänen rinnallaan. Vouti kummasteli ja paransi vauhtia. Mutta kumppani ei vain jäänyt jälelle. Silloin vouti vähensi vaatteitaan ja lähti rientämään kuin tuulispää heinäsaralla. Mutta kumppani pysyi yhäkin vierellä. — No, sinähän mies, sanoi jo vouti kumppanilleen ja kohosi huoahtamaan. — Ka, täytyyhän tässä, kun on torppa kysymyksessä, vastasi mies ja nojasi viikatteesensa. — Mutta sen minä sanon, ettet sinä pysy nyt minun rinnallani, sanoi vouti ja sylkäistyään kouriinsa rupesi kuin hullu huitomaan. Mutta kumppani pysyi yhä edelleen hänen rinnallaan. Silloin vouti aivan kirosi ja pani viimeisensä liikkeelle. Mutta se oli niin kova koetus, että hän saran päähän päästyä kaatui kuolleena maahan.