Kuningas joutui nyt aivan ymmälle, mutta sitä hän ei tahtonut suinkaan osottaa ja sentähden lähti hän pois mökin ovelta ilman muuta. Mutta kotiinsa tultuaan hän ei saanut rauhaa noilta pojan vastauksilta ja sentähden hän kutsutti seuraavana päivänä pojan luokseen tekemään selvää niiden tarkotuksista. Koottuaan hovinsa viisaimmat miehet ympärilleen kysyi hän pojalta:
— Sanoppas, mitä tarkotit, kun sanoit, että isäsi on vähästä paljoa saamassa.
— En mitään muuta kuin sitä, että hän on nauriita kylvämässä. Nauriinsiemenistähän, jotka mahtuvat kouraan, saadaan kuopallisia nauriita.
— Aivan oikein. Mutta mitäs tarkoitit sillä, kun sanoit, että äitisi on menneen vuotisia leipiä leipomassa?
— Sitä, että me otimme viime vuonna naapurista leipiä velaksi ja nyt oli äitini leipomassa leipiä, joilla tuo velka maksettaisiin.
— Hyvä on. Vaan entäs mitä tarkotit sillä, kun sanoit siskosi olevan menneen vuotisia naurujaan itkemässä?
— Sillä tarkoitin sitä, että siskoni meni viime vuonna naimisiin, mutta nyt äskettäin kuoli hänen miehensä ja hän oli sitä surua itkemässä.
— Sinä olet ihmeellinen ja kekseliäs poika sinä, lausui kuningas selitykset kuultuaan, — mutta joka tapauksessa on sinun vastauksissasi jonkun verran vallatonta ja julkeata. Senpätähden asetan sinulle vielä yhden kysymyksen, ja jos et siihen osaa antaa oikeata vastausta, niin pistetään sinut tyrmään, pimeään vankikoppiin. Sanoppas siis minulle, kumpi on valkeampi, maitoko vai päivä?
Poika mietti hetken asiaa ja sanoi sitten rohkeasti:
— Päivä.