— Ka, jääköön vaan, myöntyi ukko.

Ja nuorempi tytär joudutettiin pitoihin, mutta vanhempi jätettiin kotiin. Laittoi vielä Syöjätär asiat niin, että särki mökissä uuninkiukaan ja sanoi kotiinjäävälle:

— Sinun on tuo kiuvas meidän tuloksemme ehjäksi laitettava!

No, kun toiset olivat lähteneet pitoihin, pillahti kotiinjäänyt tyttönen itkemään, itki, itki, niin että oli vedeksi vierrä. Meni sitten äitinsä haudalle ja itki siellä, että hautakumpu oli vedeksi muuttua. Hänkin olisi tahtonut lähteä pitoihin, sitäpaitsi suretti tuo uuninkiukaan korjaaminen.

Äiti ehti haudasta lohduttamaan.

— Elä itke, tyttöseni! Katkase siinä haudan päällä kasvavasta pajusta vitsa ja mene ja iske sillä kerta ristiinrastiin kiuvasta, niin se heti ehjäksi muuttuu ja sitten mene pellon pientarelle suuren tammen luo ja iske sillä vitsalla kerta sitä tammea ristiin-rastiin, niin ehkäpä pääset pitoihinkin.

Tyttönen kuivaa kyyneleensä ja tekee niin kuin äitinsä käskee. Katkasee vitsan, menee mökkiin ja iskee sillä kerran kiuvasta ristiin-rastiin, se muuttuu heti ehjäksi, menee sitten pellon pientarelle ja iskee siellä kerran tammea ristiin-rastiin. Silloin tammi aukenee ja sieltä tulee hänen eteensä korea silkkinen puku ja kohta sen jälkeen komea tähtiotsa hevonen, koreilla satuloilla varustettu ja valmis viemään mihin tahansa.

Hän pukee kiireisesti siihen silkkiseen pukuun, peseikse siinä tammen juurella olevassa lähteessä, nousee hevosen selkään ja lähtee ajamaan kuninkaan linnaan.

Siellä ovat jo pidot alkaneet, mutta ei kauvan myöhästy ukon tytär; ja kun hän komeissa vaatteissaan ja komealla tähtiotsalla hevosellansa sinne saapuu, niin kaikki säikähtävät ja käyvät häntä katsomaan kuin ihmettä. Yksin kuninkaanpoikakin kääntää häneen huomionsa ja mieltyy häneen silmittömästi. Niin kaunis ja korea hän on. Akan tytär, joka siihen asti on hänkin herättänyt jonkinlaista huomiota, nyt jää aivan varjoon.

Aika näin ihmetellään ja hälistään suurissa juhlissa, mutta sitten se ukon tytär salaa hiipii hevosensa luoja ajaa karauttaa sillä takaisin tammensa luoksi, ja kun siellä iskee kerran tammea pajunvitsallaan, hevoset ja korut ja kaikki katoavat. Sitten pukeikse hän takaisin entisiin pukimiinsa ja istuikse mökissä lieden ääreen, niinkuin ei juhlia olisi koskaan uneksinutkaan.