Silmivoiteen haennassa.
Kerran kuningas sairasti kovaa silmätautia ja hänen nuorin poikansa lähetettiin hakemaan voidetta, joka tämän taudin parantaisi. Se lääke oli hyvin kaukana, hyvin kaukana, ja vielä sellaisessa paikassa, josta ei kukaan tiennyt mitään. Vanhemmat veljet eivät uskaltaneet ajatellakaan sellaiselle matkalle lähtemistä ja nuorintakin veljeä he kovin siitä estelivät, mutta tämä oli urmakka poika ja lähti vain sille.
Vanhalla nimikkohevosellaan lähti hän ajelemaan tietä pitkin.
Ajettuaan kappaleen matkaa tuli eteen kolmen tien haaraus, johon joka haaran suulle oli pantu kirjotus. Yhden tien suulla ilmotettiin, että sille tielle ken lähtenee, sitä itseään kyllä pidetään hyvänä, mutta hevosta aivan nälässä; toisen tien kirjotuksessa taas sanottiin, että sillä tiellä pidetään kyllä hevosta hyvästi, mutta miestä itseään nälässä ja kolmannen tien kirjotuksessa sanottiin vihdoin, että "sittepähän kokee kun koettaa".
Tällehän kolmannelle tielle poika lähti.
Ajettuaan kotvan aikaa sitä tunsi hän väsymystä ja nälkää, jonka vuoksi hän eräässä mutkassa laskeutui alas hevosensa selästä ja istuutui levähtämään ja aterioitsernaan.
Yhtäkkiä tuli siihen susi ja sanoi hänelle:
— Kuinka olet uskaltanut lähteä tätä tietä kulkemaan? Minne olet menossa?
— Isälle silmilääkettä hakemaan, vastasi poika katsoen vakavasti suteen.
— Ohoh, oletpa ottanut vaikean tehtävän, lausui susi ja jatkoi, — pahalle, pahalle tielle olet, poikaseni, lähtenyt. Mutta jos antanet minulle kappaleen leivästäsi, niin koetan sinua auttaa, ettet pahimpaan pulaan joudu.