Ostaessaan sitä ei ostaja älynnyt myyjältä kysyä, mitenkä se laitos pannaan seisomaan, kun se on jauhanut tarpeiksi asti. Nyt se koje olisi pitänyt jo seisauttaa, sillä laiva oli jo suoloja täysi, mutta mitenkäs se tehdä. Laivan isännälle jo hätä käteen, ei osata kojetta seisauttaa. Laiva täyttyy jo suoloista, on upota. Ruvetaan jo huutamaan apua, mutta ääni ei minnekään kuulu. Vihdoin laiva uppoaa. Ja sen kera menevät sinne meren pohjaan sekä isännät että muut.
Ja siellä jauhanee se suolamylly suolojaan vielä tänä päivänäkin ja tehnee meriä yhä suolaisemmiksi.
Hiiden laiva.
Kerran sattuu eräs mies metsämatkoillaan osumaan Hiiden maille, hiitolaisten pihaan. Täällä nämä, palassääriset, karvaihoiset, tapella metakoivat keskenään siitä, kuka heistä saisi omakseen turkin, jonka eräs heistä on joku aika sitten metsästä löytänyt. On heillä myöskin laiva ja ihmeellinen onkin, maat ja meret itsestään kulkeva, mutta se ei ole heistä nyt minkään arvoinen, turkki on tärkeämpi.
Kun mies saapuu heidän luoksensa, niin he kääntyvät kaikin hänen puoleensa pyytäen, että hän ratkaisisi riidan.
— Saat tuon laivan palkaksesi, jos päästät meidät pulasta.
No, päästäähän mies heidät pulasta. Sanoo, että kun hän nyt ampuu nuolen jousestaan, niin se, ken ensinnä löytää sen, saa turkin.
Mainio ratkaisu, nerokas ehdotus; ja kun mies ampuu nuolen jousestaan, niin kaikki lähtevät sinne sen perästä juoksemaan. Ennen sitä he ovat kuitenkin neuvoneet, miten se palkkioksi luvattu laiva saadaan liikkeelle ja seisatetuksi.
Mies nousee laivaan ja lähtee matkoihinsa.
Hän kun on aikoja kappaleen matkaellut sillä ihmelaivallaan, niin tulee hän erään kuninkaanlinnan edustalle. Siinä hän aivan uhallakin pysähdyttää. Eikös satu ikkunasta katsahtamaan kuninkaantytär ja kun se näkee tämän ihmekojeen hyökkää heti ulos ja huudahtaa miehelle: