— On syytä paljonkin, vastaa kuningas, on syytä sellaista, että minun ainoa tyttäreni on jo kymmenen vuotta ollut sairas eikä parane millään.

— Niinkö, kuninkaiseni? Mutta jospa siihenkin koetettaisiin keinoja!

— Koeta, koeta, veikkonen, jos voit! Puolen valtakuntaa antaisin, jos voisit!

— Antaahan olla!

Neuvonantaja vetää esiin nyt sen viimeisen keinonsa. Hän kuljetuttaa sairaan kuninkaantyttären eräänä varhaisena kesäaamuna, päivän juuri noustessa, linnan puutarhaan, kosteiselle nurmikolle. Siinä ottaa hän käteensä pienen liinasen, kastelee sen heinikossa ja käy sillä hiljaa hivelemään sairaan kasvoja ja rintoja. Kun hän on sitä jonkun aikaa tehnyt, avaa sairas silmänsä, nostaa päänsä ja alkaa iloisesti puhella. Ja hän on niinkuin ei olisi sairas ollutkaan. Hän on tullut aivan terveeksi.

Silloin kuningas tarttuu auttajaansa ja lupaa hänelle kaikkea, mitä voi. Puoli valtakuntaa ei riitä, enemmän pitää antaa. Kun hän tästä enemmästä puhuu, tarttuu parannettu parantajansa käteen ja tarjoutuu hänen morsiamekseen. Ja ilomielellä sekä parantaja että kuningas siihen suostuvat. Ja siitä seuraa juhlat ja ilot, joita on harvoin pidetty.

Mutta se toinen veli, vanhempi, joka tällekin kuninkaalle tavaroita toimitteli, joutui vääryydestä kiinni ja eli loput ikäänsä pelkillä veljensä armoilla eikä hänen laivansa enää tavaroilla täyttynyt.

Kolme sanaa.

Oli eräs ukko ja akka, köyhiä eläjiä.

Kutoo akka kauniin loimen ja lähettää miehensä myömään sitä.