Mies menee markkinoille, kaupittelee sitä kunnes sanoo eräs hänelle:
— Myönet sen hyvään sanaan, niin ostan sen.
No, aprikoi mies asiaa, katsoo rahan hyväksi, mutta hyvän sanan myös hyväksi; punnitsee, harkitsee, — jo myö loimensa hyvään sanaan.
Se sana on:
— Aikana rauta kalliimpi, toisena kulta.
Kotona eukko kovasti toruu ukkoaan siitä, kun möi kalliin loimen semmoiseen tyhjään sanaan, koko päivän toruu ja soimaa. Kutoo hän kuitenkin toisen loimen ja lähettää taas ukon markkinoille.
Tämä kaupittelee, kaupittelee taas sitä, vihdoin myö senkin hyvään sanaan.
Se sana on:
— Omaa merta etemmä elä mene kalaan.
Taas eukko toruu miestään, soimaa kaksikin päivää moisesta tuhmasta kaupasta, mutta kutoo kolmannen loimen ja lähettää miehensä myömään sitä.