— En mistään, kieltää vaimo.
— Kyllä minä arvaan, sanoo Vetehinen ja ottaa hänet heti hengiltä sekä vie ruumiin kielletyn huoneen veriammeeseen.
Isäntä siellä talossa, josta vanhimman tyttären oli Vetehinen vienyt, on kauvan aikaa apeilla mielin. Surullisena hän soutelee kerran järvensä selkää. Yhtäkkiä tarttuu vene keskelle selkää ilman mitään syytä. Tarttuu, ei paikalta liikahda. Mikä tuli venheelle, eihän tässä ole luotoa eikä muuta, arvelee mies. Hän katselee, kurkistelee, ei huomaa mitään syytä. Yhtäkkiä kuulee hän veden alta puhetta:
— Antanet keskimäisen tyttäresi, niin päästän veneesi kulkemaan.
— Ahaa, sama mies kuin viime kerralla. En anna!
— En päästä venettäsi kulkemaan!
— Ka täytyneehän sitten antaa, kun et muuten päästäne.
— Mene käskemään keskimäistä tytärtäsi tänne järven rantaan!
Menee mies taas pirttiin, sanoo alakuloisella äänellä:
— Menepäs, keskimäinen tyttäreni, hakemaan järven rannalta kalakorini, se jäi sinne.