Luvattu kuninkaan poika kun joutui vuorenpeikon valtoihin — suureen vuorilinnaan kaukana maiden ja merten takana —, niin kasvatettiin häntä aluksi lellitellen, parasta syöttäen ja juottaen, ilman mitään työtä ja tointa, vuorenpeikon linnan paraissa huoneissa, parailla ruuilla. Mutta kun hänestä kasvoi suuri, vanttera poika, pantiin hänet erään vuorenpeikon hevosen hoitajaksi.
Poikanen ei aluksi kääntänyt mitään huomiota hevoseensa, kuten ei juuri muuhunkaan, elelihän vain omia aikojaan, omissa mietteissään. Mutta kerran, eräänä yönä, hänen ollessaan hevosensa luona tallissa, kääntyi tämä hänen puoleensa ja kysyi häneltä:
— Kuule, etkö sinä kaipaa pois täältä?
Silloin poikanen säikähti ja sanoi hevoselleen:
— Mi-mitä sinä tarkotat?
— Sitä vain, mitä kysyin. Tunnetko olevasi täällä oikeassa paikassa?
— E-en, en käsitä sinua!
— Olet liian nuori ja liian nuorena tänne joutunut, et oivalla kohtaloasi, lausui vakavasti hevonen ja jatkoi:
— Kuule, olet vuorenpeikon vankeudessa syntymästä saakka ollut kuninkaanpoika. Et ole täkäläistä väkeä. Siksi kysyin, etkö koskaan ole halunnut pois täältä.
Silloin kuninkaan pojalta putosivat suomukset silmistä, hän ravisti päätään, hieroi silmiään ja rupesi itkemään.