Kertoi hän hiirelle surunsa. Kuultuaan sen tokaisi hiiri terhakasti:
— Ota minut morsiameksesi!
— Ohoh, sinutko! virkkoi hämmästyen poika.
— Minut, — mitäs kummaa siinä! Vaikka olenkin vain hiiri, niin ota vain. Taidan pitää taloa, laittaa oluet, leivät paistaa, — ota vain!
— Mutta kun veljilläni on toisella senaattorin, toisella piispan tytär morsiamena, niin kuinkapa minä silloin —
— Elä huolehdi, ota minut vain!
No, mikäs siinä, Tuhkimus otti hiiren morsiamekseen, sen pienen hiiren.
Aamulla kello yhdeksän ilmotti hän isälleen, että hänelläkin on jo morsian.
— Kukapa se? kysyivät veljet irvistellen.
— Kukapa tuo lienee! — Metsällä illalla kävin, sieltä sain, — metsän anteja!