Tultiin kolmannen lammin rannalle ja siinä Syöjättären tyttö taas houkutteli tyttöä lampiin. Mutta koira kerkisi tälläkin kertaa varottaa ja tyttö välttyi vieläkin vaaralta.
Mutta Syöjättären tyttö potkasi silloin koiralta toisen etujaloista poikki ja silloin ei tämä enää päässyt seuraamaan matkalaisia. Ja kun tultiin neljännen lammin rannalle, niin siinä tyttö, kun vielä oli niin kuuma päivä ja matka oli käynyt rasittavaksi, suostui Syöjättären tytön ehdotukseen, meni uimaan.
Siellä Syöjättären tyttö viskasi kolmasti vettä tytön silmille ja samassa hetkessä oli tämä muuttunut rumaksi, kierosilmäksi, Syöjättären tytön näköiseksi, kun taas Syöjättären tyttö tuli kauniiksi, edellisen kaltaiseksi. Vieläpä otti Syöjättären tyttö seuralaiseltaan puhelahjankin, mykäksi muutti hänet.
Osat näin vaihtuneina lähdettiin matkaa jatkamaan vierivän kakkaran jälestä, Syöjättären tyttö edellä, veljien sisar jälestä.
Kakkara vieri, vieri, tuli suuren talon pihaan suuressa salossa, korkealla selänteellä. Talo oli kadonneiden veljien talo.
Tupaan tultua ilmaisi Syöjättären tyttö itsensä veljien sisareksi ja että hän oli lähtenyt heitä etsimään ja pelastamaan. Veljet ihastuivat tästä suuresti, sillä tätenhän he tosiaankin pääsevät siitä synkästä kirouksesta, jonka tähden he olivat tänne kauvas erille omaisistaan joutuneet. Kun sisar tai joku omainen vain tulee heitä hakemaan, niin pääsevät he korven lumoista kotiinsa. Sitäpaitsi ihastuivat he sisarensa näkemisestä. Mutta Syöjättären tyttö ei näin ajatellut, vaan suunnitteli kokonaan toista — vaikka ei hän tätä ajatustaan ilmaissut.
— Mutta kuka on tämä tyttönen, joka on mukanasi? kysyivät veljet hetken päästä, kääntyen rumaan ja puhumattomaan seuralaiseen.
— Löysin sen tieltä ja otin mukaani arvellen teidän tarvitsevan karjanpaimenta tai muuta apulaista, selitti Syöjättären tyttö.
Veljet tulivat yhä kiitollisemmiksi ja iloisemmiksi.
Syöjättären tyttö jäi veljien emännäksi, veljien sisar pantiin karjan paimeneen.