Hän sanoo, ettei se akka ainakaan neljättä kertaa tule keittoa vaatimaan. Se on tuossa kallion juuressa että tuskin tuntuu.
— Mennäänpä sitä katsomaan!
Mutta kun he menevät sitä katsomaan, ei sitä akkaa siinä ollutkaan.
— Ahaa, se on vironnut ja mennyt pesäänsä. Tuosta aukosta se on pujahtanut vuoreen. Mutta eläpäs huoli, mennäänpäs jälestä. Näin puheli Mikko ja haki kaadettujen lehmäin nahat sekä rupesi niistä viileskelemään kaitoja, pitkiä nahkanauhoja. Sitten sitoi hän ne pääksyttäin, jotta niistä tuli pitkä nahkaköysi. Tämän köyden avulla hän pääsee vuoren sisään. Kun hän tarttuu sen toiseen päähän ja toverit sitten sopivasti päästävät sen vuoreen tulemaan, on hän kohta perillä, ja sitten on toverien odoteltava aukon suulla, kunnes hän nykäsee. Silloin on vedettävä hänet pois vuoresta. Näin on tehtävä, ja kyllä se akka ilkimys pian tietää, kenen rokkia se on käynyt syömässä.
Niinhän tehtiinkin kuin Mikko neuvoi.
3.
Kun Mikko laski kylliksi syvälle vuoren sisään, jotta pohja tuli, niin näki hän siellä samanlaisia maailmoja kuin vuoren yläpuolellakin oli. Hän näki siellä maita ja metsiä ja niiden keskellä suuren suunnattoman linnan.
Hän meni tuohon linnaan ja teki tervehdykset.
Siellä oli nuori tyttö vastassa, ja kun tämä näki hänet, sanoi se hänelle kauhistuen:
— Voi, vierahan maan mies, kyllä sinulle nyt huonosti käy.