* * * * *
Kerran sattui nuori ja kaunis kuninkaanpoika kulkemaan talon ohi ja huomasi sen ihmeellisen puun. Hän tahtoi saada siitä omenia.
Hän tuli taloon ja kysyi talonväkeä. Äiti ja yksi- ja kolmisilmäinen komensivat kaksisilmaisen heti tynnörin alle pihassa ja asettuivat sitten kolmisin saapujaa vastaanottamaan.
— Menkää ottamaan minulle omenia puustanne! Ken saa niitä ja tarjoaa minulle, sen otan morsiamekseni!
Yksisilmäinen riensi omenia tavoittelemaan. Mutta hänpä ei saanutkaan niitä käsiinsä. Oksat kyllä painuivat, mutta omenat kimposivat ylös tytön yrittäessä koskea niihin. Mikä ihme! Äiti käski kolmisilmäistä niitä ottamaan, mutta hänelle kävi samoin.
— No, eikö teillä ole muita tyttäriä? kysyi kuninkaanpoika.
— O — onhan meillä vielä yksi, sanoi äiti, mutta se on semmoinen, ettei siitä ole miksikään! Se on niin ruma ja muutenkin kehno!
— Missä se on?
— Tuolla tynnörin alla häpeämässä.
— Ei kenenkään tarvitse hävetä muotoaan. Pois siis tynnörin alta ja omenaa tavottamaan!