Tätä ei uskallettu vastustaa ja tyttönen nousi omenia tavottamaan. Mitäs: kun hän vain kurkotti omeniin, olivat ne jo heti hänen kourissaan. Hän sai niitä miten paljon halusi ja saatuaan antoi ne kaikki kuninkaanpojalle.
Tämä ihastui tuosta kovin ja samalla kiinnitti huomiota tytön kauneuteen ja näppäryyteen. Huomattuaan hänet kaikin puolin sopivaksi, julisti hän hänet morsiamekseen ja vei mukaansa kuninkaan linnaan. Ja siitä seurasi häät, ettei moisia ole kuultu.
Antti Puuhaara.
Sattuipa kerran kaksi tietäjäukkoa yöpymään yhteen mökkiin, siitä yösijaa pyytämään. Mutta mökissä oli jo ennestään yöniekka, eräs rikas kauppias. Ei ollut pienessä tuvassa uusille pyrkijöille tilaa. Sentähden tarjottiin näille uusille matkalaisille navetan ylisiä makuupaikaksi. No, ukot suostuivat mielellään siihen.
Keskiyöllä alkoi tuvasta kuulua itkua ja parkua, — mökin emännälle syntyi siellä lapsi, poika.
Tietäjäukot heräsivät siihen ja rupesivat navetan ylisillä kahdenkesken juttelemaan.
— Mutta tästä lapsesta se vielä kerran rikas mies paisuu, sanoi yksi.
— Niinkö arvelet? kysyi toinen.
— Niin. Siitä tulee sen tuvassa makaavan kauppiaan perijä, vahvisti puheen alottanut.
Tämänpä keskustelun sattui kuulemaan se rikas kauppias. Hänkin oli herännyt siihen itkuun ja lähtenyt hetkiseksi pihamaalle vilvottelemaan. Ennustuksen kuultuaan joutui hän suureen huoleen ja rupesi miettimään keinoa, miten päästä tuosta pojasta.