— Ovat.
— No, nouse sitten selkääni, pistä vitjat suitsikseni, pidä kivet esillä ja anna mennä!
Poika noudattaa neuvoa ja lähtee.
Lentää, lentää se kokko kohisuttaa, yrittää jo väsyä erään suuren meren kohdalla, mutta silloin käskee pojan pudottamaan ensimmäisen kiven taskustaan. Kun se on pudonnut mereen, kohoaa siihen korkea vuori ja siinä kokko levähtää hiukan itseään. Lentää, lentää sitten, jo tulee toinen suuri meri alle ja taas yrittää väsyä kokko, mutta sitten käskee heittämään toisen kiven taskusta mereen — nousee siihen uusi levähtämispaikka. Ja niin käy kolmannenkin meren kohdalla, ja vihdoin ollaan perillä.
Tullaan kuninkaan linnaan.
Sielläkös ilot ja ihastelut syntyy, ja se kuningas antaa ilomielellä tyttärensä semmoiselle miehelle, joka semmoiset matkat tekee ja taivaan kultavitjat tuo.
Aina soittavaa kannelta etsimässä.
Sattuipa kerran mies olemaan metsällä oravaa ampumassa. Ampui samaa oravaa kolme päivää peräkkäin, ei osannut siihen, ei saanut sitä alas. Arveli vihdoin kolmantena päivänä:
— Mikäpä orava sinä lienet, kun en saa sinua ammutuksi!
Vastasi orava miehen arveluun: