Heikki (poliisille): Mitähän hän tarkoittaa — (nyökkää santarmiin päin) — joo, se on suuri kylä sekin Helsinki ja paljon siellä oli väkeä ja suuria asuinratia oli toinen toisen vieressä. Millähän sielläkin ne ihmiset elävät, kun ei peltoja näkynyt ollenkaan eikä tunkioita missään. — Niin, mutta olin minä kuullut, että suurempiakin kyliä on olemassa ja vielä komiampia, jotta tuumasin, että lähdetäänpäs silmäilemään nyt sitä maailmaa hiukan edempääkin ja sitten pistäysin Amerikassa.
Poliisi (viheltää): Vai Amerikassa.
Heikki: Nii-in.
Poliisi: Jo puhut pötyä, kuinka sinne olisit passittomana päässyt. Mitenkä esimerkiksi pääsit rajan yli?
Heikki: Niin rajanko yli? Sitä ei totisesti tiedä itse se vanha erkkikään, miten minä sen rajan yli pääsin. Humalassa kun olin enkä tietänyt tuon taivaallista, mutta luulen minä vaan, että huonosti ne vartioivat sitäkin rajaa.
Poliisi: No annetaanpas pojan nyt itse solmiutua sanoissaan — kerroppas nyt esimerkiksi, minkä linjan laivalla matkustit ja paljonko maksoi piletti?
Heikki: Linjoistako minä tiesin, kun täydessä seilissä olin koko matkan, ja rahat, niin rahat tiedättekös menivät niin tarkkaan, että takaisin tullessani sain myydä kelloni jo Torniossa ja kotia päästyäni kilisi vain pari piikkiä tuolla massin pohjalla, joo, että tyyriiksi ne tulevat matkat tähän aikaan.
Poliisi: Valhetta alusta loppuun.
Heikki: Ei tämä suinkaan mikään uskonkappale ollutkaan.
Poliisi: Onko sinulla aseita?