Emännän ääni: Käskikös sun sinne pimeässä, kun kerran lyhtykin on. Annas kun tulen sitomaan.
Anna (hiukan hätääntyen): Ei äiti huoli nousta, pieni naarmu se vain on.
Emännän ääni: Vai naarmu vain, no laita sitten itse.
Heikki: Mitäs teet, tee pian.
Anna (tarkastelee haavaa, pesee sen hellästi): Eihän tämä mikään naarmu ollutkaan, melko syvä haava. Mitenkä tämä tuli, ampuivatko, vai onko tämä pistimen jälki?
Heikki: — tiedä häntä oikein itsekään, joku siihen lienee sattunut siinä rähäkässä, huomasin vasta kun verta alkoi vuotaa. Muuan torpanmuija sen sitoi tuolla metsäkulmalla. Samalta sain nuo kamppeenikin, — yhden kokonaisen päivän olen nyt näytellyt akkaa, eivätkä ryssät ole kiinnittäneet minuun mitään huomiota, mutta pelkään, että viivymme nyt liian kauan.
(Anna lopettaa työnsä ja seisoo vielä tuokion Heikin vierellä kuin jotakin odotellen.)
Heikki (huomattuaan nousee kiireesti): Jaha, onko valmis? No, kiitos vaan vaivoistasi — olin kuulevinani, että pihaan ajettiin, Eemi varmaankin — (kättelee kylmästi, kiireellisesti): Eipä muuta kuin voidaan hauskasti, ja hyvästi sitten vaan.
(Vetää palttoon päälleen ja käärii huivin päähänsä. Eemi tulee ovelle takki yllään, lakki korville vedettynä.)
Eemi: Jokos täällä ollaan valmiita?