Heikki (menee ovelle): Selvä kuin juna.
Eemi (Annaa kätellen): Hyvästi nyt, sisko, selvitä äidille ja isälle, sano terveisiä kaikille, voi hyvin.
(Kääntyy pois liikutustaan salaten. Anna saattaa heitä ovelle,
jonka aukeamasta ammottaa pimeys ja kuuluu tuulen ulvominen.)
Anna (poistuvien jälkeen): Onnea vaan matkalle! (Ääni hukkuu myrskyn tohinaan. Istahtaa järkytettynä lavitsalle, missä Heikki oli äsken, ottaa hellästi käteensä siteen ja katselee veritahraa, kääntää siteen jälleen kokoon ja pistää poveensa, puhelee hiljaa itsekseen.) Lopussa kaikki! (Kätkee kasvonsa esiliinaansa, puhkee rajuun nyyhkytykseen. Tuuli temmeltää ulkona, heläyttää ikkunalaseja. Anna särähtää, mutta huomattuaan, että ketään ei näy, painuu jälleen murheeseensa. Ovi aukenee hiljaa, Vasili pitkässä märässä halatissa astuu sisään. Katselee Annaa, heittää pois halatin, jonka alla on rakuunaupseerin vormu.)
Vasili (puoleksi kuiskaten): Anna, Anna!
Anna (kavahtaa tyrmistyneenä ylös): Herra Jumala! Oven unohdin lukitsematta. Kuinka te sillä tavoin ihmisten huoneisiin keskellä yötä.
Vasili (suopeasti hymyillen): Minulla on korkean esivallan lupa ilmestyä milloin tahansa sellaisiin paikkoihin, missä jotakin epäiltävää huomataan.
Anna (kauhistuneena): Mitä on tapahtunut, puhukaa!
Vasili (läheten): Asia koskee läheltä teitä, sinua, Anna.
Anna (väistyy kamarinovea kohti): Mitä tekemistä teillä olisi minun kanssani.