Sinä puhuit usein Golgatan tiestä. En silloin sitä ymmärtänyt, mutta nyt luulen osaksi käsittäväni tuon vanhan mysterion, sen kivikkoisen tien, missä verinen jälki osottaa kulkijan jok'ainoan askeleen.
Pimeys peittää Golgatan vuoren, sen yllä jylisee Herran Jumalan viha,
sen juurella on kuoleman ja manalan kauhut ja kiirastulen punaiset
liekit.
Siellä riisutaan sielut, valheverhot poltetaan pois, ja ihmiset saavat
nähdä itsensä sellaisina kuin ovat, todellisessa alastomuudessaan.
Vasta sen jälkeen saavat he nähdä tien, joka johtaa ylös pyhille
vuorille.
Tästä alkaa tie, joka päättyy silmiähuikaisevaan, ihanaan Valkeuteen,
jonka kirkkautta ei vielä yhdenkään ihmisen järki ole käsittänyt.
Sinä sanoit, Greetta-täti, että Herra ottaa omansa, että Hän ei jätä
heitä maailman ja synnin pimeyteen. Omilla Sinä tarkoitit varmaan
niitä, jotka halajavat valkeuteen, vaan joiden tahto on puolinainen ja
joita väkevät siteet sitovat pyyteisiin ja harhaan.
Niin tulee kohtalo kuin Korkeimman käskyläinen, tuo syiden seuraukset
esiin ja ruoskii ruoskalla, jonka ihminen itse on itsellensä
valmistanut, ajaa häntä eteenpäin ja auttaa siten hidastelijaa
nopeammin lähenemään matkansa määrää.
Me olimme yhtä, Sinä ja minä, meidän yhdessä olomme hetket olivat onnellisia, mutta oli yksi paikka, jonne minä en voinut seurata Sinua: Sinun salattu maailmasi, joka oli minulle vieras. Se suretti Sinua usein, mutta minun aikani ei ollut vielä silloin tullut.
Mutta me tapaamme vielä, ja silloin minä toivon ymmärtäväni Sinua kaikessa ja saavani Sinulta tukea ja opastusta vastaisia päiviäni varten.
Sinä tiedät, Greetta-täti, mitä täällä on tapahtunut ja aavistanet
sydämeni tuskan.
Mutta kuinka lieneekään Koskelassa? Tahtoisitko, rakas Greetta-täti,
lähteä sinne ja lohduttaa häntä. Sinulla on kykyä sellaiseen.