— Se on nyt tehty! Valmista täällä pitäisi olla sekä ulkona että sisällä.
Mies nojaa läähättäen lautatapuliin, Hän koettaa muistella löytyisikö ehkä vielä jotakin, mutta ei keksi enää mitään. Kaikki on valmista, Koskela on koristettu ja kaunisteltu kuin häähuone.
Koskelassa vietetään tänään uudet häät, toisenlaiset kuin ne ensimäiset. Silloin oltiin kaikessa vasta alulla, kaikki oli vajavaista ja keskeneräistä, tulevaisuustuumina ja suunnitelmina vielä. Nyt ne vihdoinkin ovat toteutetut.
Ei mitään suunnitelmia enää. Sanelma ei pidä niistä.
Hänen paluunsa olikin senvuoksi siirretty kevääseen. Myllylaitos oli jo saatu käyntiin, koski antoi valovoiman paikkakunnalle, asuinrakennuskin oli uusittu ja korjailtu perinpohjin.
Kosken rannalla oli nyt liikettä ja elämää. Kylä oli kasvanut. Joukko uudenvalkeita asumuksia oli ilmestynyt entisten harmaitten sekaan, työläiskoteja, joita sahan isäntä oli parhaansa mukaan auttanut kohoamaan.
Martti Pätevä katselee kylää, silmäilee koskenvartta alas, katselee niinkuin rakasta, raskasta päivätyötään. Ruumiissa on raukeus, mutta mielessä tyydytys ja rauha.
— Se on tehty, suunnitelma on toteutettu täydellisenä, mitään siitä tinkimättä. Tästä on jo toistenkin hyvä jatkaa.
Ja vielähän tässä itsekin! Nyt vasta se oikeastaan alkaakin. Tätä varten se on ollutkin, koko tähänastinen elämä!
Etäällepä hän, tyhjä mies, oli päämaalinsa asettanutkin! Sanelma siihen oli jo työlästynyt, eikä ihmekään, sillä hän oli paremminkin niitä ihmisiä, jotka haluavat elää vain kuluvaa päivää varten.