»Kurjuutta, puutetta kuuluu ympäri maan köyhälistö sen kärsiä saa. Miksi kansamme ain' kulki pää alespäin hoiperrellen vain pimeytehen,
Lapset pirtissä tuolla voivat nälkähän kuolla äiti heikkona, kalpeana. Lapset avuttomat, aivan alastomat, nälkää äidille valittelevat.
Auttakaa rientäkää, poistakaa kurjuutta, älkää sallitko nääntyä näin. Apu köyhille on juuri nyt verraton laulut sydämmissä säilytetään.»
Tuota laulua en ole ennen kuullut, mistä ihmeestä se tyttö on sen oppinut — ajattelen.
»Lapset pirtissä tuolla, voivat nälkähän kuolla, äiti heikkona, kalpeana» — oh, entisyys palaa eteeni elävin kuvin, minun aivoni ovat sekaisin, minun pääni on kuin hulluksi tulemassa.
Minä kiertelen vuoteessani kaiken yötä, kunnes vaimonikin vierelläni valveutuu.
— Mikä sinun on, Eemu, et ole ollenkaan nukkunut ja iltasellakin olit kovin kumman näköinen, — mitä on tapahtunut?
Vedän häntä itseäni lähemmäksi ja tunnen helpoitusta saadessani puhella hänen kanssaan.
— Suuret tapahtumat ovat tulossa, Sanni. Köyhälistön ennestäänkin kurja elämä käy päivä päivältä yhä ahtaammaksi. Apu on tarpeen, pikainen, kiireellinen apu!
Olin hetken vaiti ja varroin hänen jotakin sanovan, mutta hän lepäsi liikahtamatta kuin lisää odotellen.