— Niin, Sanni, ei meillä ole hätää, en minä itseni tähden olojen parannuksista välitä, mutta ne monet muut, jotka tälläkin hetkellä ovat ilman kaikkea, välttämättömintäkin, heidän tähtensä, jos tarve vaatii, uhraan minä oman kotini onnen.
Hänen kasvonsa ovat kasvojani lähellä, minä tunnen, kuinka polttavat kyyneleet vierivät pitkin hänen poskeaan, mutta hän ei vieläkään vastustele.
— En epäile tarttua aseeseen, jos sikseen tulee, sinä olet kelpo ihminen, ahkera ja työteliäs, kyllä sinä pojun kanssa toimeen tulet, ellen minä siltä matkalta palaisikaan.
Hän painautui minua lähemmäksi, minä tunsin, kuinka hänen ruumiinsa värisi, mutta sanaakaan ei hän sanonut ja minä puhelin edelleen:
— Minä tiesin sen, sitä sinulta odotinkin — ei kunnon vaimo estä miestään tekemästä sitä, minkä hän pitää velvollisuutenaan.
* * * * *
Seuraavana päivänä oli se eilinen puhuja paikkakunnalta poistunut, mutta suuren muutoksen oli hän jättänyt jälkeensä. Kuin kuumeessa kulkevat miehet, ei kenellekään maittanut entinen elämä. Töihin ryhtymisestä ei ollut enää puhettakaan ja ilman enempiä epäilyjä syntyi nyt punainen kaartti, joka pitäjän väkilukuun nähden oli sangen suuri.
* * * * *
Olin valittu komppanian päälliköksi ja ensimäinen sotaretki johon joukkoineni otin osaa, oli aseitten etsintä kartanosta. Kerrottiin siellä piileilevän myös valkokaartilaisia, joten meitä lähti sinne kaksi komppaniaa taisteluun varustettuina. Piiritimme päärakennuksen, josta ammuttiin meitä kohti muutamia laukauksia, jotka eivät kehenkään sattuneet. Sen toisen komppanian päällikkö tunkeutui muutamien miesten kanssa taloon sisälle, meidän muiden ulkona vartioidessa. Kuului kaksi laukausta. Sisällä olevilta sain minä kuulla, että se oli kartanon nuoriherra, joka vastusta yrittäessään sai surmansa meikäläisten käsien kautta. Tämä ensimäinen verityö meidän paikkakunnalla tehtiin helmikuun neljäntenä päivänä.
Me vietimme sitte majoituspaikoissa muutamia päiviä, lähempiä määräyksiä odotellen, öillä liikuskelivat myös paikkakunnan valkokaartilaiset joita aina jokunen joutui vangeiksemme ja silloin kuin meille vihdoin tuli määräys lähteä Kirkkonummen rintamalle, oli hallussamme kymmenen aseella varustettua valkoista vankia.