Meidän täytyy nyt ajaa noitten veristen ruumiiden ohi, jotka tien vierustalla viruvat. Minä näen ne siinä, vaikka koetan olla katsomatta, — kymmenen kuollutta, oman paikkakunnan miehiä kaikki. Selkääni karmivat kylmät väreet — vaatiiko vallankumous välttämättä näiden uhrien hengen? — eikö tässä tapahtunutkin rikos? — kyselin kauhuissani itseltäni.
Tultiin tienkäänteeseen. »Lentäväkolonna» jonka luulimme seuraavan meitä Kirkkonummelle, kääntyikin toiselle suunnalle. Kukaan ei tietänyt tästä julmasta joukosta, mistä se tuli ja missä oli heidän matkansa määrä. Luulen, että heidän varsinaisena tehtävänään oli vankien »säilyttäminen».
* * * * *
Siellä vakinaisella rintamalla ei tapahtunutkaan mitään erikoisempaa sillä kerralla, vuorottaista vartiopalvelusta vaan suoritettiin. Sitte siirrettiin meitä paikasta paikkaan, kunnes huhtikuun kolmantena päivänä saavuimme määräyksestä Vesilahdelle, missä pienempi punakaarttilaisjoukko piti hallussaan siellä olevia varustuksia ja lähellä oli myös valkoisten ketju.
Koskenkylään olimme me majoitetut ja täällä teki esikuntamme suunnitelmiaan hyökkäykseen, jonka piti tapahtua huhtikuun kuudentena päivänä.
Mutta edellisenä iltana syntyi joukkojemme keskuudessa suuri sekamelska ja hämminki. Tampereelta saapui Vesilahdelle muutamia meikäläisiä, jotka kertoivat valkoisten jo vallanneen kaupungin. Mielet tuosta masentuivat, huomista hyökkäystä ei kukaan pitänyt mahdollisena, ja enimmistön mielipide miestemme keskuudessa oli, että heitetään ajoissa aseet ja käännytään koteihimme kukin, ennenkuin meidät saavuttaa suurempi onnettomuus.
Oli joukossa niitäkin, jotka pitivät kunniallisempana ase kädessä kaatumisen, yksinpä häviönkin pakoa parempana.
Silloin ilmestyi taas kuin taivaasta pudoten se samainen mustaverinen mies, Venäjältä tullut bolshevikki-puhuja ja hänen vaikutuksensa punakaarttilaisjoukkoihin oli sama, kuin ennen kotopitäjäni miehiin työväentalon kokouksessa. Mielet virisivät kaikilla ja toisten silmissä jo kangasti pikaisen voiton varmuus.
»Äsken vasta saapui lentokone Tampereelta» — hän selitti — »kaikki on hyvin, eivät asiamme ole milloinkaan olleet paremmin kuin nyt. Tampere on meidän ja pysyy! Te uskoitte niitä kunnottomia laiskureita, jotka vahtipalveluksia peläten kaupungista karkasivat ja saattaakseen sekaannusta aikaan he teille valheitaan syöttelivät. — Ne ovat jo muuten pidätetyt ja saaneet ansaitun palkkansa, ne lurjukset.
Taas sinkoilivat kipinät noista mustista silmistä, taas syttyivät kuulijain silmissä tulet, kun hän hehkuvin sanoin huomiseen hyökkäykseen kehoitti, johon sitten uudistunein voimin huhtikuun seitsemäntenä ryhdyimme.