Vanki oli hetken vaiti ja katseli synkästi eteensä.
— On se sentään surkiaa kun sellaiseen kohtaloon pitää ihmisen joutua ja aivan syyttömästi!
— Olette siis ihan syyttä täällä?
— Ihan!
— Kuten kaikki toisetkin.
— Kaikkiko?
— Melkein kaikki sitä vakuuttavat.
— Eihän toki! On meidän joukossamme paljon roistoja ja rikollisia, jotka ovat tehneet paljon pahuutta, — mutta minä en ole tehnyt mitään sellaista, mistä tällaisen rangaistuksen olisin ansainnut.
— Mitenkä ne teitä sitte niin ankarasti tuomitsivat?
— No se kävi sillä tavalla, kun minä nyt opettajalle oikein selitän. Helsingin valtauksen aikana piilouduin minä ensin asuntooni ja sitte pakoilin jonkun aikaa missä milloinkin satuin suojan saamaan. Mutta kun minä toverien joukosta näin hävisin, luulivat he minun jo surmani saaneen. Sitte tulivat meikäläisille tilinteon päivät. Hädissään syytivät nyt toverini kaikki pahat tekonsa kuolleen miehen niskoille. Ryöstöt, murhat, rääkkäykset, kaikki omat tihutyönsä sanoivat he kuolleen Virtasen tekemiksi.