Vankilakoulun ensimmäinen opettaja kulkee pitkin kapeita, kumajavia käytäviä, jossa tavantakaa kohtaa tuttaviaan, talon harmaanjuovikas pukuisia asukkaita. He pysäyttävät hänet kysymyksillään ja pyynnöillään, eikä hän koskaan henno olla heidän toivomuksiaan kuuntelematta. — Hän on heihin tottunut, he ovat häntä lähellä, monivuotisia tuttuja monetkin.
Ja vaikka »länsipään» asukkaat ovat uusia ja vasta muutaman kuukauden tiilitalossa asuneet, ovat he jo huomanneet, että häntä uskaltaa asioineen lähestyä.
Nytkin kohtaa hän käytävässä kuullun punakaartilaisen, Vihtori
Virtasen, joka nähdessään opettajan tulevan, pysähtyy odottamaan.
— Mitäs kuuluu Virtaselle? — Onko mitään erikoisempaa tänään mielessänne?
— Tuomio tuli.
— Vai jo tuli. No mikä nyt sitte oli oikeuden päätös?
— »Mullin tuomio» — henki pois!
— Mutta kuolemantuomioita ei enää panna täytäntöön.
— Kova se on sentään lievennettynäkin, — elinkautinen vankeus.
— Voihan tulla vielä uusia armahduksiakin — sanoi opettaja lohduttaakseen.