Ilmoitin haluavani vaan puhella hänen kanssaan ja kuulla hänen kokemuksiaan kapina-ajoilta.
— No jutellaan vaan, koska on tuota aikakultaakin näin viljalti.
— Kuinkas ne päivät nyt täällä kuluvat?
— Mikäs siinä, meneehän se, nyt varsinkin kun saan ottaa osaa töihin, onhan ajankulua, kun saa jotain näperrellä. Ei se kruunu töillään tapa, jollei ruuillaankaan repäse, nälkä vähän tahtoo tulla näillä annoksilla, minä olen aina tottunut niin riskisti syömään.
Sen miehen ulkomuodosta päättäen kyllä saattoi uskoa.
— Johtunee se tuosta tupakan puutteestakin, — jatkoi hän, — ei tässä surua muusta olisikaan, kun vaan saisi pitää pikanellikäärön taskussaan. Näettekös, kun äkkiä pitää luopua tupakasta, johon pienestä pojasta pitäin on tottunut, niin siitä tulee sellainen ainainen hiukastus.
— Mutta hyvissä voimissa näytätte olevan, useat täällä valittavat kovin heikontuneensa.
— Terve kuin pukki ja ihme kyllä, että olen yhä vielä elossa, vaikka niin moneen kertaan on jo uhattu ottaa henki. Ampua uhkasivat toverit, kuolemantuomion julistivat minulle valkosetkin ja, — tässä sitä yhä vaan ollaan. Tottapa se kuolemakaan ei tule, ennenkuin on aikansa tullut.
Olen minä tässä joskus itsekseni naureskellut, että ei tämäkään elämä niin vaikeata ole, kun oli se päällikkönä olo, eivät ne ole niinkään hauskoja, herrojen päivät, varsinkaan kun meikäläinen niille joutuu. Eikä siitä sitte päässyt poistumaankaan, ei vaikka miten yritti. Kerrankin kun pyysin eroa, sanoi rintamapäällikkö: — mikäs sun siinä on ollessasi? — En ole tällaiseen toimeen valmistunut, — selitin minä, — rupesin vaan tilapäisesti, kunnes ehtisivät valita uuden entisen sijalle, joka aina oli humalassa. — Pysy vaan siinä — sanoi hän — ei tässä kukaan ole valmistunut, en ole sotakenraali minäkään, olenpahan vaan ammatiltani räätälimestari, mutta täytyy tässä kuukin parhaansa koettaa. Kun taas kerran tuntui kovin työläälle, menin lääkärin luokse valittaen liikarasitusta, mutta ei se auttanut, — mikäs siinä, terveys oli hyvä.
Olisin minä solttuna rintamalla mielellänikin ollut, suoritinhan nuorna miesnä kolmen vuoden sotapalveluksen, mutta ruveta päälliköksi ja vielä sellaisessa armeijassa, jossa ei ole järjestystä niin minkäänmoista, ei kuntoa eikä kuria, oli svaboda, näettekös, ja kukin eli niin, kuin häntä parhaiten huvitti.