— Menkää! sanoi partiojohtaja nauraen, — ja korjatkaa pois kuormanne keskeltä tietä. — Kyllä siitä hauska kesäleiri tulee, Manski, jatkoi hän poikien juostua rattaittensa luo. — Kun vaan saat heidät pysymään aisoissa.
— Sepä se, johtaja, — mutta sama asia vielä kerran. Eikö…?
III
"ONNEN ARKKU"
Kun ei kumppani vastannut mitään, jatkoi Hannes:
— Ajattelin vain kysyä, oletko siis nyt lopullisesti päättänyt, ettet tule muuta kuin käymäsiltäsi kesäleirille. Tiedät, että pojat niin toivoisivat, ja…
— Olen. En voi. Minulla on kaupungissa työni, jota en voi jättää, vastasi Mikko vältellen.
— Mutta lomasi, etkö sitä voisi sovittaa täksi ajaksi? Taivas lupaa pitkäaikaista poutaa.
— Niin, toivon hartaasti, että tulee pitkäaikainen pouta. Katsos, kuinka sininen taivas on. Luonto on ihanimmillaan, ja tumma virran väylä viittoo kuin lähtemään. Mutta — jos sinulla on aikaa, niin mennään tuonne Koivukummullemme. Saamme siellä rauhassa puhella hetken.
— Minä en tänä kesänä ota lomaa ensinkään. Siksi täytyy leirin jäädä sinun hoteisiisi, Manski, jatkoi hän heidän saavuttuaan koivujen alle. En mielelläni puhu omista asioistani, mutta sinä ymmärrät, etten aivan vähäisistä syistä ole poissa kesäleiriltä. Minun on pakko olla, jos hiukankin tahdon kuulla velvollisuuden ääntä. Sinä ehkä aavistat syynkin. Tiedät, miten vaikeat taloudelliset olot ovat olleet ja etenkin nyt kapinan jälkeen ovat. Isälläni on suuri perhe elättettävänään, ja jos tunnet vähänkin nykyisiä palkkasuhteita, tiedät, ettei se hänen toimessaan ole helppoa. Mutta sitä paitsi on meitä kohdannut aivan erikoinen, ankara isku. Siitä kyllä aikaisemmin puhuttiin paljonkin — kuulutettiinhan asiasta lehdissäkin.