Hei hali-jali-lei, sen tulimmainen vei, se bolshevismist' on —
kuului jälkimmäisestä veneestä, jonka perään kanootti oli kiinnitetty.
— Etkö sinä, Läksi, osaa mitään koreampaa rimputusta, kun sinusta kerran ääntä lähtee? huusi edellä olevasta veneestä Olavi Piirisen, Piksan, vakava ääni.
— Kyllä minä ossoon, sanoi savolainen, tätä näin, että:
Piri-rim, piri-rim, meille soitettiin, että nyt oli hätä heillä. Ja silloin me pojat laskettiin niillä konekivääreillä —
— Mutta mihin sinä, poika, itse oikein lasketkaan, huusi taas edellistä venettä ohjaava partiojohtaja Mikko Vuolle. — Ei virtaa alas mennessä rantoja kierretä.
— Onkohan sinusta, naperkuutiaisesta, sittenkään perämiehen vastuunalaiseen toimeen? sanoi samassa veneessä soutava Akki Sulkava, ja yläparista lisäsi Manski:
— Keskelle, Laksi, keskelle. Tokko sinä muistat enää edes, kuinka Iso koski soudetaan ylös, vaikka se on vaatimuksissakin.
— Muistan minä, mutta tuo Akin kanootti ja Piksan pakaasi tahtovat painaa. Näin se noustaan: ensin Varissaaren pollaria kohden, ja jos pollari on kotonaan, niin kellarin nurkkaa päin, kunnes koste vetää, sitä ylös ja sitten oikealle kova pinnistys sivuarkun kosteelle, sitä ylös parin metrin päähän arkusta ja sitten suoraan oikealle ja vasemmalla airolla niin kova pinnistys, että suonet katkeaa, niin jo nousi.
— Niks, naks, pikku Lax. Kyllä lohi osaa kosket nousta. Mutta vedelläänpä hiukan taas, Manski, jotteivät ne pääse meille perin köydenpäätä näyttämään, vaikka siellä Piksa ja Pusu pynnäävätkin.