Työohjelman jälkeen tuli vielä leirin puhtautta ja muuta järjestystä koskevia ohjeita, ja partiojohtaja päätti esityksensä toivomuksin, että kesäleirilläolo muodostuisi unohtumattoman virkistäväksi ja kasvattavaksi.
— Kuka saa tänä iltana laskea lipun, pojat? kysyi hän lopuksi. — Lipun laskee ja seuravana päivänä nostaa vanhan tavan mukaan se, joka päivän kuluessa tavalla tai toisella on erikoisesti kunnostautunut.
— Ehdotan, virkkoi aina puhumaan valmis Akki, — että partiojohtaja tällä kertaa laskee lipun. Kuitenkin haluaisin tovereitten puolesta erikoisesti kiittää Manskia siitä kelpo kieppauksesta, jolla hän alkuviikosta puolusti partiolaiskuntoa, ja Ressua siitä, että hän on hankkinut meille näin perin kauniin ja sopivan leiripaikan, — vieläpä huolehtinut vatsamme vastaisista tarpeistakin.
Kohottaen kätensä pojat tervehtivät lippua, ja iltatoimitus oli päättynyt. Hiipuvan tulen ääressä jutusteltiin vielä yhtä ja toista, ja lopuksi vierähti nuotiolaulu, jonka vitkainen, hieman alakuloinen sävel kantautui hiljaiseen iltaan lännen taivaan ruskottaessa päilyvän ulapan takana:
Taivas tummuvi, tummuu maa,
korpi korkea kohajaa.
Yö on, yö on.
Silmä valvovi vartijan
luona nuotion rattoisan.
Yö on, yö on.
Uskollisna hän käyskelee,
kaikki valpasna havaitsee.
Yö on, yö on.
Veikot, rauhassa uinukaa,
tyyn' on taivas ja tyyni maa.
Yö on, yö on.
Vähän ajan perästä leiri oli jo aivan hiljainen, jostakin teltasta kuului vain vielä vienona hyräilynä:
Yö on, yö on.