Mikon rintaa ahdisti. Miksi hän ei jo tuntia takaperin ollut antanut lähtömääräystä? Se olisi ollut paljoa parempi. Asiathan oli kaikki toimitettu. Hieman ujostellen Reinon avustamina pojat olivat syrjässä esittäneet emännälle pyyntönsä, että he olisivat mielellään halunneet ostaa hiukan leipää, jauhoja ja perunoita. Ja he olivat saaneet kaikkea, mitä halusivat, vaikka ison kartanonkin varastot olivat vähissä. Kaikki reput olivat täynnä. Oli myöskin sovittu heinäntekopäivistä. Sitten he olivat kierrelleet katsomassa koskea ja myllyä, pärehöylää, meijeriä ja isoa talon sivulla olevaa puutarhaa.
Suuresta salista oli siirrytty koivujen alle ja siellä rupateltu ja leikkitty. Kaupungista oli tullut joukko nuorta väkeä, ja seura oli hyvin hilpeä. Sitten oli salissa alettu tanssia, ja parhaillaan kaikuivat valssin sävelet hiljaiseen kesäiltaan.
Mikko seisoi ovella ja katseli. Taavi Korpela, Reino ja Akki näyttivät olevan hyvin kiintyneitä tanssiin, Manski keskusteli isännän kanssa viereisessä huoneessa, Aamos Kaino Kasperi selitteli äänekkäästi pihalla jotakin renkipojalle.
— No, Mikko, etkö sinä vieläkään ole opetellut tanssimaan? nyökäytti
Katri hänelle päätään, palavissaan siirtyen portaille vilvoittelemaan.
Mikko hymyili hänelle hieman väkinäisesti. Hänen hilpeytensä oli kokonaan mennyttä. Hänen katseensa siirtyi taas pianon ääressä istuvaan Irjaan.
Paljon hän oli ajatellut tätä Koivulan matkaa ja toivonut täällä saavansa olla ja puhua Irjan kanssa. Mutta Irjalla näkyi olevan muuta tekemistä. Häthätää pojat olivat hänen opastaminaan käyneet katsomassa yläkertaa, tyttöjen valkoisia huoneita, sitten oli Irja taas hävinnyt vieraitten piiriin. Hän oli niin iloinen, niin kevyt kuin vaalean ruusun terälehti.
Katri siirtyi pianon ääreen. Mikko käännähti ovelta kuuntelemaan isännän ja Manskin puheita. Hänen salainen toivonsa oli, että Irja vihdoinkin tulisi tuolta joukosta.
Manski kertoi harvakseen Halkiovuoren leirielämästä.
— Kyllä se on lokoisa paikka, se vuori, kuului isäntä myöntävän, ei siellä ole tainnut enää kalamiehiäkään käydä. Ne joskus sytyttelevät paloja. Paha vain, että se on siellä toisella puolen selkää. Meillä on paljon maita vielä siellä.
— Niin. Sitähän varten se on tämä insinööri täällä, että järjestelisi vähän näitä maita…