— Teekkari tulee varmasti, se on jo niin innostunut näihin partiohommiin. Tuo se kirves sieltä kodasta, täytyy vähän tätä lihaa hakata.
Työ luisti naurismaalla kuin leikki, ja päivällinen vielä paremmin. Täydellisen levon jälkeen, joka leirisääntöjen mukaan kesti neljään saakka, jakaantuivat joukot kahteen ryhmään toisen johtaja kimiläisten Salovaara eli Saara — toisen Mikko. Mikko julisti, että taistelukenttänä tuli olemaan noin kilometrin päässä leirin länsipuolella kulkevan, metsään hakatun maanmittarin linjan molemmin puolin oleva alue. Rajalla heitetään ensin arpaa, kummalle tulee länsi-, kummalle itäpuoli. Molemmat puolueet etsivät alueeltaan sopivan lippulinnan. Se ympäröidään päänkokoisilla kivillä, niin että kehän säde on viisi metriä. Kehän keskelle sijoitetaan lippu, niin että se näkyy joka puolelle vapaasti ainakin 7 metrin päähän. Jos vastapuolueen jäsen menee rajan yli toisen alueelle, voidaan hänet vangita lyömällä kädellä kaksi kertaa selkään, mutta lippukehässä täytyy häntä lyödä kymmenesti selkään, ennenkuin hän on vanki. Se puolue, jonka onnistuu ensimmäiseksi saada vastustajan lippu oman kehänsä keskelle, on voittaja. Puolen tunnin kuluttua annetaan torvella rajalta alkajaismerkki. Halkiovuoren tienoille ei kukaan saa mennä.
Molemmat puolueet olivat miesluvultaan tasaväkiset, mutta kimiläisillä oli suurempia poikia. Kimiläiset joutuivat itäpuolelle, ja "nousevan ja laskevan aurinkon pojat" tervehtivät toisiaan juhlallisesti ja lähtivät kumpikin suunnalleen.
— Nyt sitä koetetaan, sanoi Akki, — onko käpälämäki loiva vai jyrkkä,
Reino ja Laxi ja te muut kaksi, Motte ja Yrkkä.
— Kyllä me ilman runoja näytetään kimalaisille, eikös niin, toimitti Aamos, ja kaikkien silmistä näkyi, että he olivat samaa mieltä. Mikko, Manski ja Taavi kulkivat ketjussa nopein askelin edeltä. Oli pian löydettävä sopiva lippuleiri, ja sen taitavasta valinnasta riippui suuresti taistelun menestyminen. Mikon suunnitelmaan kuului, että lippuleirin tuli olla mahdollisimman piilossa. Hän tiesi, että oli saatava niin monta vastustajaa kuin suinkin vangiksi, sillä muuten oli pienin pojin vaikeata pitää puoliaan. Manski johti pojat kauas alavalle maalle tiheään lehtimetsään. Puiden välistä alkoi toisin paikoin pilkottaa vettä.
— Tuonnempana on kahden pienen lammen välissä kapea niemeke tai paremmin melkein saari, sillä tällä puolen on paha suo. Luulemme, että sieltä löytäisimme sopivan paikan.
Niemeke kapeni kapenemistaan, ja sen keskikohdalla olikin pieni viisitoista metriä leveä kuiva ala. Kolmella puolen oli vettä, hyvin liejuista, ja rantapensaikkoa, edessä vielä upottava suo. Mikko hyväksyi paikan heti.
— Nyt jakaannumme kahteen joukkoon: Laxi, Yrkkä, Motte ja Ressu lähtevät heti ottamaan selvää, missä vihollisen lippulinna on, Tassu, Piksa, Akki ja Pusu rajalle vangitsemaan vihollisia. Manski ja minä jäämme toistaiseksi tänne. Muistakaa, te vakoilijapojat: silmät ja korvat auki, kulkekaa niin varovaisesti kuin ikinä voitte, kyyryssä aina, ryömien, kun vähäkin epäiltävää on. Kaulahuivit pois, vihreät lakit syvälle päähän. Muistakaa koko ajan, että te olette vihreänvärisiä, ja etsikää suojaa siitä.
— Vastustaja on ruskeapukuinen ja honkametsässä paremmin suojassa. Älkää millään ehdolla antako ottaa itseänne vangiksi, välttäkää saarrosta rajalle tullessanne ja juoskaa, jos tarve vaatii, niin paljon kuin kintut kannattavat. Tehkää tarkka piirustus vihollisen lippupaikasta, jos voitte, ja katsokaa, montako vartijaa heitä on. Ja lopuksi, jos teidän onnistuu saada joku vangiksi, niin sitä parempi.
Pikkupoikien silmät loistivat, kun he tervehtien myönsivät ymmärtävänsä ja menivät.