— Kuinka kauan meidän sitten on odotettava? Ja eikö sillä tavalla vain hajoiteta muutenkin pieniä voimia?
— Odottakaa kaksi tuntia. Ellei sen ajan kuluessa meistä kuulu mitään, niin… hakekaa apua, mistä pikimmin saatte, paljon ja voimakasta apua, miehiä, aseita. Mutta älkää missään nimessä ennen lähtekö vuorelle, ennenkuin apua on. Ja nyt hyvästi. Menkää leirille. Se on ilman vartijaa.
Piksa ja Pusu hävisivät rantametsikköön. Piksa oli tullut Akin kanootilla, ja sillä he taas lähtivät Halkiovuorta kohti. Muut pojat painuivat miettiväisinä perässä rantaan.
— Taitaa olla synkkä paikka, tuumi Akki. — Mutta nielköön minut kaksihäntäinen kalkkarokäärme, jos tästä ymmärrän mitään.
— Perin arveluttavaa, virkkoi Manski. — Minä olen sitä mieltä, että kohta saamme puuhaa, jossa kaikki partiotaidot ja vähän muutakin saattaa tulla hyvään tarpeeseen. Kunpa ei vain silloin olisi liian myöhäistä.
Hän puristi lujasti huulensa yhteen ja veti airoilla, niin että vesi veneen kokassa kohisi.
— Mitähän ne siellä mahtavat tehdä? lausahti Aamos Kaino Kasperi, jota äänettömyys alkoi kiusata. — Lähdetään heti sinne, en minä vaan pelkää, vaikka tulisi Halkiovuoren pukkeja kokonainen komppania.
— Ohoh, oletkos sinä niin urhoollinen!
— Kävikö teistä kukaan, pojat, tutkimassa vuoren pohjoisosia, ennenkuin kielto tuli? kysyi Manski äkkiä.
— Eivät muut vielä ehtineet kuin Piksa ja Pusu. Mutta kyllä minä siellä kävin jo kerran aikaisemmin, vastasi Reino. — Ei siellä mitään sen kummempaa ollut, korkeita kallioita vain.