"Miksi sinä aina moitit?" kysyy vaimo aavistamatta mitä polkuja poloinen taas kulkee.
En tiedä, lieneekö nuoruuden aikainen hermosairauteni jättänyt miehuuteni olentoon sellaiset jälkimainingit että elämä minulle — verrattain siedettävissäkin olosuhteissa — tuntuu usein tukahduttavalta. Saatan hävetä herkkyyttäni ja raukkamaisuuttani, kuten sitä kai järeätekoiset ihmiset sanovat, mutta ei ole helppo irtaantua omasta luonnostaan. Sinä, Mirjam, olet kai myös tehnyt miehestäsi vaatimuskuvan — kuinka sanoisin — ja kun ei todellisuus vastaa haavekuvaa, olet katkera. Kuitenkaan ei mikään onnellinen avioliitto perustu kuvien saavutukseen, vaan kaiketikin kykyyn luopua kaikista kuvista ja uhrautua. Mutta minä en voi uhrautua. Siis — mikä onkaan lopputulos? Voin hartaasti haaveksia uhrautuvani; todellisuudessa en sitä tee, en ainakaan siinä määrin kuin pitäisi.
Sen hirveimmän (sinun mielestäsi) aviomiesvian syytä olen ennenkin koettanut analyseerata toivossa siten päästä irti siitä paheesta. Väitän vieläkin että sen vian olemassaolo aiheutuu erikoisesta sielullisesta ärsytyksestä. Jumala sen tietää, miten aviopuoliso voipi toiseen vaikuttaa salaman nopeudella niin että toinen silmänräpäyksessä hairahtuu polkemaan elämän perustuslakeja ja unhoittaa ihmisarvonsa (tarkoittaen sitä nostaa). Jumala sen tietää, sanon. Minulla on hyvin kehittynyt kyky silmänräpäyksessä muistamaan kaikki yhteenkuuluvat ilmiöt, ne putoavat yhtaikaa vaakalaudalle, synnyttävät hirveän painon — minun vihastukseni, jonka täytyy johonkin purkaantua. Kun siis joku vivahdus minua loukkaa, käy sydämeni läpi samalla kertaa kaikkein entisten loukkausten ja kärsittyjen tuskien raateleva puuska, ja minä lankean — kun minun annetaan langeta! kun ei minua kukaan siitä siveellisesti estä, kun en pysty itseäni hillitsemään…
Oi Jumala etten tähän heikkouteeni kerran tarvitseisi kokonaan sortua!
* * * * *
Ehkä olen muutenkin sairaaloisen herkkä suhteessa ihmisiin, mutta se johtuu kai osaksi antautumisestani sille alalle, jossa täytyy tutkia ihmisten heikkouksia ja jossa tulee vastaanottaneeksi hienoja aistimuksia, joiden ohi tavallinen ihminen menee tyynesti ja kärsimättä. Taistelijaluonto, puhdistusta vaativa, totuutta ja rehellisyyttä vaativa, kristillisyyttä arvosteleva — itse kaihossa sen ytimiin, nähden alati ettei itsekään malliksi kelpaa tämä avuttomuus tekee välinpitämättömäksi hyvänkin luonteen, epäsuotuisissa olosuhteissa, henkisen ymmärtämättömyyden keskellä.
* * * * *
Mikä on yhtenä syynä, jotenkin tavallisena, avioliittojen kylmenemiseen, aviopuolisoiden jäykistymiseen toinen-toisensa suhteen? Usea mies menee naimisiin huumaantuneena neitseen kauneudesta, ruumiillisesta, vaikka sitä kyllä runollisesti sielulliseksi uskotellaan. Mutta jo jonkun vuoden kuluttua useimman kulttuurinaisen, joka ei itseään erityisesti varjele ja hoida (puku ei paljon merkitse) ruumiillinen viehätysvoima alkaa miehen aistien edessä haihtua ja vähenee vähenemistään aivan luonnon ja terveen järjen pakosta. Jos nyt henkinen viehätysvoima yhtärintaa vähenee, jos ei se pysy entisellään tai kasva yli ruumiillisen, kuten joskus nähdään, niin jääpi miehelle liian vähän vetovoimaa naiseen, jollei oteta lukuun lapsia, elämän pieniä pelastusrenkaita.
Tämä nyt on miehen puolelta sanottua, "tuon itsekkään, huonon miehen", mutta sehän voisi yhtä hyvin olla naisen puolelta huomattua. Minä luulen ettei tätä ilmiötä vastaan kukaan voi järkevästi väittää. Luulenpa ymmärtäväni niiden miesten "onnen", joilla esimerkiksi saattaa olla hyvinkin kuihtuneen näköinen vaimo, mutta jotka sydänjuuriaan myöten ja erottamattomasti ovat kiintyneet elämänsä toveriin. Sellaisilla vaimoilla on varmasti joku henkinen viehätyskyky, sillä ei kukaan mies voi pelkästä velvollisuudesta olla naimisissa, ei ainakaan tyytyväisesti. Joko henki tai ruumis tai molemmat yhteensä ylläpitävät avioliiton pyhyyttä.
Taas on yö, kun tätä kirjoitan. Tulee nykyään valvotuksi suuressa hiljaisuudessa ja alituisessa aivorasituksessa. Öisin tunnen vuoteessani selittämätöntä pahoinvointia, osaksi sielullista, osaksi ruumiillista (aamuisin selkäytimen alaosassa).