— Huutosi kuulen, Karjala kurja,
huutosi kuulen, oh sinä nurja,
huutosi kuulen
pauhussa tuulen —
ja rintahan mull1a
syttyy oh syttyy,
hehku niin hurja…
"Pelastakaa!"
KAKSI KARJALAISPOIKAA.
(Polkupyöräilijän näky.)
Syksyn synkeän illalla,
matkalla maailmalle
kaks poikaa tiellä ma yllätin
— matkalla maailmalle.
He maantien palletta marssivat,
erätaivalta talotointa:
reput seljässä vaan, kepit kourissaan
tietä pitkää ja ilotointa…
— Mä orhini rautaisen harjalta
alas hyppäsin maantien laitaan:
"hei terveh teille, te raikkahat,
nyt yksissä matata taitaan!"
Mä Vienan Karjalan viesteistä
heti poijilta udella aloin:
kas, kas mikä into jo ilmestyi!
mikä lieska se brihoissa paloi!
Mut "Pakinat" kussa kun mainitsin:
kas! silmänsä iskivät tulta:
"ah voi, sehän armahin lehtinen on,
sitä roistot ryöstä ei multa!
Ma kuuntelin poikien jutteloja,
noin aattelin sielussa silloin:
nää poijat ne tietävät enemmän
kuin vanhat Suomessa milloin!